keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Matkakuumetta

Odottamista vol 1247... Lähtö Bilbaoon olisi noin neljän viikon päästä enkä oikein vieläkään osaa suhtautua siihen asianmukaisesti. Sain vasta muutama viikko sitten tietää koko reissun mahdollisuudesta ja olen siitä asti ollut epäluuloinen koko projektista. Ei siis niin että mielessäni olisi hetkeäkään epäilystä haluanko lähteä, vaan se että mielestäni on täysin absurdi ajatus että minulle ollaan koko reissua edes mahdollistamassa. Hassua miten tässä tilanteessa perisuomalainen "uskon sitten kun näen" nostaa noin vahvasti päätään ja vain hiljaisina yön tunteina uskallan olla salaa innokas koko lähtemisen suhteen. Ja voitte uskoa että tässä on pikku kiireessä yritetty koulun lomassa hoitaa kaikki pikkuasiat kuntoon. Uutta passia, vakuutukset, koulun lääkärikäynnit, raporttia sinne ja toista tänne ja sopivasti kohdalle osui myös hammashuollolliset käynnit jotka on pakko hoitaa alta pois ennen lähtöä.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Puhutaan hetki vaikka vaan minusta. Ehdin ennen reissuun lähtöä täyttää 37 eli alan vissiin virallisesti olla "keski-ikäinen", mitä se sitten ikinä nykypäivänä tarkoittaakaan. Olen toiminut ravintola-alalla vuodesta 2008 lähtien tehden sitä ennen erilaisia myyntitöitä asiakaspalvelussa ja olenpa joskus muutaman vuoden ajellut trukkiakin palkkani eteen. Joskus pari vuotta sitten sain ajatuksen päähäni uudesta ammatista ja varsinkin kokin opinnot houkuttelivat kovasti ja päädyinkin syksyllä 2013 aloittamaan opinnot Espoon Omniassa kokkilinjalla. Siitä siis on oikeasti vasta vähän reilu vuosi ja keväällä pitäisi valmistua... Olen yrittänyt panostaa opintoihin ja huomasinkin ruoan ja keittiömaailman vievän minua kohti maailmaa jossa jokainen päivä oikeasti on mahdollisuus oppia jotain uutta ja hienoa. Siteeraten yhtä lempielokuvaani  "You take the blue pill - the story ends, you wake up in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill - you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes." Minun näkökulmasta.. otin sen punaisen pillerin.

Keskityn tässä blogissa kaikkeen siihen mitä liittyy ammatinvaihtoon, opiskeluun ja ennenkaikkea seuraavaan työharjoitteluun joka siis tapahtuu Pohjois-Espanjassa Bilbaossa. Lähtö olisi siis 25 lokakuuta hujakoilla (korjaan tarkan päivämäärän kun saadaan liput hommattua) ja takaisin reissusta 22.12 eli juuri sopivasti jouluksi. Kahdeksan hyvin erilaista viikkoa siis edessä enkä ole ennen edes matkustellut tuolla suunnalla.

1 kommentti: