perjantai 26. syyskuuta 2014

Musiikkia viikonloppuun ja se piirakka

Rakastan aidosti sitä mitä teen mutta vapaa viikonloppu tuntuu silti aina taivaalliselta. Voi valvoa illat pitkään ja aamulla vaan vetkutella heräämisen kanssa. Tehdä kokeiluja kotikeittiössä ja nautiskella. Tämän viikonlopun teemana olisi yllättäen ruoka ja musiikki eli huomenna ulos syömään (kiva kun joku muu tekee välillä ruoan) ja sitten olisi tarkoitus kahlata interwebbiä läpi erilaisten käännöskappaleiden osalta ja yrittää löytää pari helmeä kitaralle kokeiltavaksi. Sen jo tarkistin että Kari Tapion "olen suomalainen" on alkujaan Italialainen mutta varmasti löydän jonkun helmen myös Espanjan suunnalta.

Sitten se piirakka... Jännityksellä odotin arvosteluja ja opettajat olivat erittäin tyytyväisiä rakenteeseen sekä makuun. Nyt pitää taas muistaa että piirakka oli gluteenittomaan jauhoon tehty mutta varsinkin maitorahka vaikutti todella kivasti lopputulokseen. Leikattavuus oli hyvä, pinta kiinteä ja rapean oloinen ja kerrokset näyttivät leikkauspinnalla näteiltä. Maku oli kohdillaan tosin itse ehkä kaipasin kuoreen hieman suolaisuutta. Täyte taivaallista.

No ettei koulupäivä olisi mennyt ihan vaan piirakkaa ihmetellessä niin tutustuin minä siinä sivussa gluteenittomaan pastaankin ja sepäs pikku pirulainen onkin sitten oikein kivasti toisiinsa tarttuvaa sorttia. Perus tiputa ja unohda taktiikka ei siis toiminut vaan keitinveteen öljyä ja sekoittelua perään niin ei tarvitse nostella asiakkaalle klimppistä pastaa. Tonnikalakastike kaipaa aina paljon sipulia joten valitsin kaveriksi perus sipulin lisäksi purjosipulia ja makua antamaan porkkanaa, herkkusieniä ja maustamatonta tuorejuustoa. Alkuperäisessä ohjeessa oli mukana parsakaalia mutta jokuhan ne korjasi minulta parempaan talteen joten annos jäi todella värittömäksi. Maku oli kuitenkin kohdillaan joten en minä siitä mieltäni pahoittanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti