torstai 20. marraskuuta 2014

Vauhdikas viikon aloitus

Lähdin jo eilen tätä kirjoittamaan mutta se versio katosi jonnekkin blogitaivaaseen. Viikko lähtikin sitten oikein vauhdilla käyntiin. Aloitin itse uuden viikon pääruokapuolella Josemin opastuksella ja se luonnollisesti nosti vähän paineita. Lisäksi hommaa ei helpottanut että meille oli lounaalle yli 70 henkeä pöytävatauksia. Luonnolisesti se isoin ryhmä 56 henkeä pääsi aloittamaan vasta neljän hujakoilla joten jälkkärit nousi vasta vähän ennen kuutta. Tauko lyheni siis sen pari tuntia enkä enää jaksanutkaan lähteä kämpille vaan suuntasin guggenheimin viereen istuskelemaan kahville. Tarjoilijoille nakki oli kovempi koska niiden tauko meni kokonaan ja työvuoro venähti koko päivän mittaiseksi.

No minähän olen täällä opintomatkalla joten kaikki menee ja onkin enemmän vaan siistiä. Siirtyminen eri osastolle merkitsi minulle sitä että pääsin käsittelemään kyyhkyjä and how cool is that. Ilta olikin sitten rauhallinen ja sain rauhassa keskittyä tähän uuteen tuttavuuteen.
Rivakas veitsen teroitus ja ensimmäiselle kierrokselle. Siivet irti ja toholla kärvennettiin viimeiset haivenet. Uusi teroitus ja koipi irti ja suoraan sormeen. Putsaus, paketointi ja takas kyyhkyn kimppuun. Toinen koipi irti ja sit rintapalan kimppuun. Ekaan kyyhkyyn jäi ihan liikaa hukkalihaa ja sainkin siitä sanomista joten taktiikan tarkistus ja lopuista tulikin sit jo ihan kelvollisia. Tää on taas yksi niistä asioista jotka paranee sit kokemuksen kanssa mut nyt ainakin tiedän miten toimia noiden kanssa seuraavalla kerralla. Lopuks vielä sydän ja maksa talteen ja ainakin maksasta me tehdään suht hienostunut soosi.




Toinen tuttavuus oli sienet joita käytetään melko ahkerasti. Kausi alkaa olla lopuillaan joka tarkoittaa sitä että nyt sitä hamstrataan talven varalle ja määrät ovat sen mukaisia. Osa otetaan tietty tuoreena heti käyttöön koska niin se on parasta ja osa sit pesun ja putsaamisen jälkeen pakkaseen odottamaan vuoroaan.



Tän päivän hommissa oli mukana artisokka joka tuoreeltaa kuorittiin ja keitettiin öljyssä. Artisokkaa me tarjoillaan ainakin kampasimpukan kanssa ja aika näyttää mihin muualle sitä menee.
Mulla piti olla eilinen ja tää ilta vapaata mut kun on jotain uutta kivaa tarjolla niin mestoilla ollaan. Eilisestä tuli 12 tuntia ja tänään on kuus takana ja katsotaan nyt monelta päästään lähtee. Välillä meinaa vanhuksella olla väsy mut eipä tonne arvaa mennä narisemaankaan. Maassa maan tavalla ja kotona sit odottaa joululoma joka voi hyvinkin mennä nukkuessa. Tosin näillä tunneilla toi kultuuri jää kyl tältäkin viikolta väliin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti